Mikko Valo
Kaustisen mieslaulajat suunnistaa nyt virkeänä ja elinvoimaisena kuorona uudelle 60-vuotisjuhlavuodelle johtajanaan kuoroa viime vuodet johtanut oopperalaulaja Hannu Ilmolahti. Hannu aloitti kuoron “valmentamisen” ja johtamisen syksyllä 2021.
Hannu on jo yhdestoista kuoromme johtaja, joka keskittyy nyt erityisesti kuorolaisten äänenmuodostustekniikkaan ja kannustaa meitä rohkeaan esiintymiseen.
Olemme myös saaneet viime vuoden aikana riveihimme kolme uutta, innokasta lauluveljeä eli Asko Nikulan, Juha Kauppisen ja Risto Känsälän. Täten meitä käy nykyään harjoituksissa Kansantaiteenkeskuksen museosalissa peräti kaksikymmentäviisi miestä, ja kaikkiin äänialoihin on löytynyt hyviä osaajia.
Kuoroa ovat viime vuosina avustaneet eri tapahtumissa Mauno Järvelän kokoama pelimanniryhmä sekä pianisti Outi Kangas.
Kuoron keskuudesta on viime vuosien aikana muotoutunut myös pienempi kahdeksanjäseninen lauluryhmä Oktetti, jota itse nimitämme “oksetiksi”.
Harjoittelemme kuukausittain ja esiinnymme tarvittaessa erilaisissa tapahtumissa. Kaustisen mieslaulajien juhlavuosi 2024 rakentuu kahden juhlakonsertin ympärille. Ensimmäinen toteutuu Kaustisen kansanmusiikkijuhlien perjantai iltapäivänä 12.7. Nordgren-salissa ja jälkimmäinen lokakuun alussa Kansantaiteenkeskuksen juhlasalissa juontoineen sekä videoprojisointineen. Molempiin konsertteihin saamme avustajiksi paikallisia muusikoita.
Pyrimme vuoden aikana esittämään eri tilaisuuksissa pienen läpileikkauksen kuoromme ohjelmistosta vuosien varrelta. Olemme myös saaneet mukaan uutta,kiinnostavaa ohjelmistoa kaustislaisilta tekijöiltä, ja siihen olemme rohkeasti tarttuneet.
Tulemme vuoden aikana esiintymään Kaustisella eri tapahtumissa ja pyrimme tekemään loppuvuodesta kuorovierailun lähialueelle. Juhlavuoden syyskonsertissa muistamme Kaustisen mieslaulajien pitkäaikaisia kuoroveteraaneja 60-vuoden varrelta.